In English

VIANOR

Laajentuminen jatkuu – palvelumyynti kasvussa

Vianor on suurin ja kattavin rengasketju Pohjoismaissa, Venäjällä ja IVY-maissa. Ketjuun kuului vuoden 2013 lopussa yhteensä 1 206 myyntipistettä 27:ssä eri maassa Nokian Renkaiden päämarkkinoilla. Suurin osa myyntipisteistä toimii franchising- tai partner-periaatteella. Vuonna 2013 ketju kasvoi 169 myyntipisteellä. Nokian Renkaat -konserni omistaa 183 Vianor-pistettä ja ketjun liikevaihto oli 312,5 miljoonaa euroa.

Vianor

Vianor myy renkaita kaikkiin yleisimpiin kulkuneuvoihin: henkilö- ja pakettiautoihin, kuorma-autoihin ja raskaisiin erikoiskoneisiin. Nokianmerkkisten renkaiden lisäksi ketju myy muita johtavia rengasmerkkejä sekä erilaisia autoiluun liittyviä tuotteita, kuten vanteita, akkuja ja iskunvaimentimia. Vähittäiskaupan lisäksi Vianor tekee tukkukauppaa sekä suurasiakasmyyntiä. Renkaiden vähittäiskaupan voimakas sesonkiluonteisuus aiheuttaa haasteita perinteisen rengasliikkeen ympärivuotiselle kannattavuudelle. Vianorin palveluvalikoimaan kuuluvatkin paitsi renkaiden vaihdot ja asennukset, niin myyntipisteestä riippuen myös öljynvaihdot, autohuollot ja rengashotellit. Tavoitteena on, että huoltopalvelut muodostavat yhä merkittävämmän osan Vianorin kasvusta ja kannattavuudesta.

Vianorin oman myyntipisteverkoston päätehtävänä on maksimoida Nokian-merkkisten renkaiden myynti, pitää yllä tavoiteltua hintatasoa sekä kehittää palvelukonsepteja ja prosesseja. Nokian Renkaiden valmistustoiminnan ja Vianorin välinen yhteistyö antaa synergiaetuja. Edistykselliset tietojärjestelmät parantavat suunnittelua, seurantaa ja raportointia. Nokian Renkaat saa rengasketjunsa kautta kontaktin loppukäyttäjään ja arvokasta tietoa palvelujensa kehittämiseen.

Vuonna 2013 Vianor onnistui strategisissa tavoitteissaan toimien hintajohtajana ja tarjoten Nokian Renkaiden ydinmarkkinoilla parhaan verkoston konsernin tuotteiden tukku- ja vähittäismyynnille. Vianor myös kasvatti markkinaosuuttaan talvirengasmyynnissä ja palvelumyynnin kasvu jatkui. Myyntipisteiden toimintamallin kehittäminen rengasmyynnistä autojen huoltamiseen jatkui investoinnein ja paikallisia autohuoltoyrityksiä ostamalla. Vuoden 2013 loppuun mennessä oli toteutettu 45 yritysostoa ja niiden autohuoltopalvelujen integrointia olemassa oleviin Vianor-liikkeisiin.

Partner-verkosto kasvaa uusien konseptien avulla

Vianor

Vianor-rengasketju toimii Nokian Renkaille strategisesti tärkeillä markkinoilla konsernin kasvun keihäänkärkenä. Toiminta-alueensa johtavana rengasketjuna Vianor rakentaa perustaa konsernin tuotteiden pysyville markkinaosuuksille.

Vianor-konseptissa on lukuisia yrittäjäystävällisiä palveluja Vianor-verkostoon kuuluville yrittäjille kuten vahvat brändit, koulutus ja tekninen tuki. Vianor-kauppiaat saavat tukea mainontaan ja myynnin edistämiseen ja heille taataan nopeat toimitukset erityisesti huippusesongin aikana. Vuoden 2013 lopussa Vianor toimi 27 maassa, kattavimmin Pohjoismaissa, Venäjällä ja Ukrainassa.

Uusia vähittäiskaupan konsepteja lanseerataan erilaisiin tarpeisiin eri alueilla. Uusi, kevyempi kumppanuusmalli Nokian Tyres Authorized Dealer (NAD) laajentui, kun Euroopassa ja Kiinassa solmittiin yhteensä 432 yhteistyösopimusta. Venäjällä Hakka Guarantee -jälleenmyyjät ja muut Nokian Renkaiden kanssa läheisessä yhteistyössä toimivat vähittäismyyjäkumppanit muodostavat lähes 3 300 myyntipisteen suuruisen verkoston.